Stal Felis Pääsivulle

Pieni esittely

Stal Feliksen pihatielle käännyttäessä tulee eteen portti, joka avautuu automaattisesti sen tunnistaessa ajoneuvon rekisteriotteen. Muissa tapauksissa portti avataan vain tallihenkilökunnan toimesta. Vierailevat ajoneuvot pääsevät ajamaan vaivattomasti asfaltoitua, metsävaahteroiden ympäröimää tietä suurelle parkkipaikalle. Tallipihalta löytyy suuri tallikompleksi, joka koostuu kahdesta maneesista ja kolmesta tallirakennuksesta. Päätalleja ovat länsi- ja itäsiipi, joiden yhteinen kaksikymmentäneljäpaikkainen kapasiteetti majoittaa kaikki tallilla asuvat hevoset. Eteläsiivekkeen rakennus sisältää varsakarsinat, toimiston, rehuhuoneen, sekä yläkerrassa suuren oleskelutilan. Kaikkialle pääsee kulkemaan sisäteitse: tallirakennukset ja ison maneesin yhdistää sisäinen käytävä, ja pieneen maneesiin pääsee avointa, mutta katettua ulkokäytävää pitkin. Tallien jokaisessa karsinassa on avattava ikkuna, jotta jokainen hevonen pääsee näkemään myös ulos.

Tallipihan kulkuväylät ovat pääasiassa kovaa vaaleaa hiekkaa, mutta muutoin nurmikkoa, sekä paljon puita ja pensaita viilentämään kesän helteillä ja pitämään pihan nättinä. Puulajikkeista löytyy muun muassa punatammea, kevätkirsikkapuuta, sekä metsävaahteraa. Tallien takaa löytyy myös pieni ankkalampi, vaikka oikeasti vesilätäkkö ei ole ankkoja nähnytkään. Ankat tosin korvaa joutsenpariskunta, jonka Nicholaksen puoliso Kai on onnistunut lahjomaan joka vuosi jäämään lampea koristamaan kevään ja kesän ajaksi.

Ratsastusvarustukseen kuuluu kaksi erikokoista maneesia ja kenttää, sekä maastot, siellä sijaitseva kilpatason maastoesterata sekä pienen läheisen järven ranta. Kentistä molemmat, tosin eri pohjaiset, ovat niin kisa- kuin treenikäytössä, mutta maneeseista vain isompi (täysin katettu, seinällinen ja lämmitetty) on kisakäytössä. Pienempää katettua, mutta avointa maneesia käytetään treeneissä ja kilpailujen verryttelyissä. Treenikalustoon kuuluu myös katettu kuusipaikkainen kävelykone, joka on kaikkien käytettävissä. Vieraileville hevosille on tallikompleksin ulkopuolelta, aivan parkkipaikan yhteydestä löytyvä kaksikymmenpaikkainen vierastalli vapaassa käytössä esimerkiksi kilpailujen yhteydessä.

Varastoja tallipihasta löytyy yksi. Suuri tallikompleksi takana sijaitseva varasto toimii autotallina suurille ajoneuvoille, kuten trailereille ja hevosrekoille. Varastossa säilytetään tarpeen mukaan myös ylimääräisiä pyöröpaaleja sekä estekalusteita. Varaston yhteydessä on lisäksi lantala.

Tarhoja tallilta löytyy yhteensä yksitoista, jotka ovat kaikki tallin hevosten käytössä. Suurimmilta osin hevoset jakavat tarhat, riippuen toki hevosen ja omistajan toiveista ja tarpeista. Kaksi suurta kesälaidunta sijaitsevat toisaalla, maastoesteradan toisella puolella.

Pieni puurintama sekä sähköllä toimiva pihaportti yksityistävät kauniin omakotitalon autotalleineen, omenapuineen ja terasseineen. Tämä valkoinen yksikerroksinen talo on tallin omistajan Nicholaksen ja tämän puolison koti. Talo on kolmio, mutta tilava sisäpinta-alaltaan.

Talli kuvina (+ tarha- ja karsinajärjestys)

Tarhausjärjestys
Tarha 1: Burmese, Falconer, Fame, Hit
Tarha 2: Bowie, Silli, Cracker, Guardian
Tarha 3: Rap, Palo, Berry, Chiara
Tarha 4: Kiss & Isa, Mira
Tarha 5: Lovely, Ama
Tarha 6:
Tarha 7:
Tarha 8:
Tarha 9:
Tarha 10:
Tarha 11:



Länsisiipi
Karsina 1:
Karsina 2:
Karsina 3: Falconer
Karsina 4: Fame
Karsina 5: Silli
Karsina 6:
Karsina 7:
Karsina 8: Bowie
Karsina 9: Hit
Karsina 10: Burmese
Karsina 11: Cracker
Karsina 12: Guardian
Itäsiipi
Karsina 13:
Karsina 14:
Karsina 15: Mira
Karsina 16: Chiara
Karsina 17: Lovely
Karsina 18:
Karsina 19: Kiss
Karsina 20: Ama
Karsina 21: Berry
Karsina 22: Palo
Karsina 23: Rap
Karsina 24:
Varsakarsina 1: Kiss & Isa Varsakarsina 2:


Tallin työntekijät

Rei Nilsen
s. 12.07.2000, nainen
japanilaisnorjalainen, hevosenhoitaja kokemus
groomi, liikuttaja, tallityöntekijä
positiivinen ja pirteä, aina valmis auttamaan
Olivia Adams
s. 10.02.1985, nainen
belgialainen, korkeakoulututkinto
liikuttaja ja nuorten hevosten kisaaja
vakava, tarkka, vähäsanainen, tapojensa orja
Julian Eberhardt
s. 20.05.1992, mies
saksalainen, tallityöntekijän tausta
tallityöntekijä, hoitaa myös vuolut/kengitykset
huono huumorintaju, nauravainen, kiusoittelee
Remi Han
s. 01.10.1997, muunsukupuolinen
kiinalaisbelgialainen, yliopistotutkinto
hoitaa hevosten terveysasiat sekä kirjanpitoa
hiljainen, lempeä, eläinrakas, puoliksi sokea


Kaiken sisällön © VRL-14365 (ellei toisin mainittu) | Layout © VRL-14365 | Background © Valiphotos / Pixabay