![]() |
✞ Lopetettu vaikean ähkyn takia 08.02.2023, 14 vuoden ikäisenä
|
Lettie on hieman omalaatuinen tapaus. Tarhassa se ei tule toimeen toisten aikuisten tammojen kanssa, mutta tällä hetkellä se on tarhakaverikseen kelpuuttanut toisen nuoren tamman. Ne eivät ylimpiä ystävyksiä ole, mutta tulevat toimeen toisen ollessa selkeästi alistuvampi. Kun Lettietä hakee tarhasta, täytyy mukana aina olla joku herkku. Lettien kannattaa antaa itse tulla luokse, sillä se saattaa kääntää hakijalleen vain takapuolensa ja päättää olla lähtemättä ollenkaan sillä hetkellä. Taluttaessa se käyttäytyy yleensä nätisti, mutta tähänkään ei ole luottamista ollut sen jälkeen, kun se säikähti tallin pihassa seisonutta tuttua traktoria, jättäen taluttajalle narun päähän vain riimunsa.
Vaikka tamma hoidettaessa vaikuttaa karsinassa kovinkin hurjalta, ei sitä tarvitse varsinaisesti pelätä. Ihmistä se ei ole ikinä esimerkiksi näykkinyt, vaikka olemus onkin hurjan näköinen, tamman vetäessä esityksessään korvat luimuun ja hampaat irveen. Se koittaa hoputtaa kuopimalla vauhtia toimenpiteisiin ja antaa kyytiä kaikelle mihin kiinni pääsee. Varustaessa se joskus tekee uusille ihmisille jekun nostamalla pään kattoon ja laskemalla sen vasta, kun suitset on viety pois näkyvistä. Vieraita neuvotaankin pistämään suitset alkuun riimun päälle ja riisumaan riimu sitten vasta pois alta.
Ratsuna Lettie on osaava. Koulupuolella se on miellyttävä ja varmasti taipuisi tämänhetkistä kapasiteettiaan korkeammalle, mikäli olisi aikaa sitä työstää. Nyt sen kanssa on keskitytty estepuolelle. Lettie osaa näyttää lohikäärmeen tulisuutensa ratsastajalleen perän heittona ja joskus esteillä kieltämällä, jos ratsastaja ei ole menossa mukana. Tamma osaa kuitenkin vetää aivan tyylipuhtaat radat, mikäli se kokee ratsastajankin olevan samalla kartalla sen kanssa.
Traileriin tamma lastautuu kauraämpärin avulla. Ilman sitä se on muutaman kerran vahingossa kävellyt kyytiin, mutta se on ihmisensä opettanut kauraa tässä tilanteessa antamaan. Kisapaikoilla häntään täytyy muistaa punainen rusetti sitoa, etteivät vieraat kiilaa turhan lähelle.
© VRL-10735
Isälinja: ML Facilier - Bluestreak Flow - Brescon Principe - Laszlo Carreidas Emälinja: JB Crayons - JB Pastels - Lunar Candy - Lashay | ||
i. ML Facilier fwb, 172cm, rn VIP MVA Fn, KTK-II, YLA2 |
ii. Bluestreak Flow fwb, 172cm, rn |
iii. Brescon Principe hann, 165cm, trn ERJ II, YLA3, ERL II, HANN III, EV-II |
iie. Guavaberry Solo fwb, 163cm, trn ERJ I, YLA3, ERL III | ||
ie. ML Chaos fwb, 163cm, mrm VIP MVA Fn PP MVA, KTK-II, SPL-I, YLA2, ERJ-II |
iei. Codebreaker Leya fwb, 163cm, mrn SPL-I, KRJ-III | |
iee. Chippewa's Balanced trak, 163cm, rt YLA2, ERJ-II | ||
e. JB Crayons fwb, 164cm, hprn |
ei. JB Maniac fwb, 169cm, trt |
eii.Mr Murderous 5594 fwb, 163cm, m PP-MVA, YLA3, PKK-V, Premier |
eie. Macadamia Jra fwb, 165cm, vrt PP-MVA, FF | ||
ee. JB Pastels fwb, 170cm, hrnkmkrj PP-MVA |
eei. Pramias Watercolour fwb, 179cm, hmkm | |
eee. Lunar Candy fwb, 160cm, rnkmkrj VIP MVA Fn, PP-MVA, PKK-V, KTK-III |
4. polven suku
iiii. Laszlo Carreidas
iiie. Nachthexen
iiei. Ironsky ERJ-II
iiee. Lemongrass Froster ERJ-I, YLA2
ieii. Marcolio
ieie. Fredrika
ieei. Überweisung FU
ieee. Lipittäjä
eiii. Jetblack Feeling
eiie. Miss Murderous YLA3
eiei. New G Ra
eiee. Macanei
eeii. Classey
eeie. Lite Einfaline PP-MVA
eeei. Toffee Fn, YLA3
eeee. Lashay PKK-IV, PKK-V, PP-MVA
Jälkeläiset
Lettie ei ole julkisesti tarjolla jalostukseen. Tamma on kisaeläkkeellä.
JB Painting Starssuomalainen puoliverinen, tammas. 01.08.2018, isä JB Interstellar VH18-031-0377 | #PKK2882 hopeanruunikko, 170cm FF, KTK-kelpoinen, 2SP |
Colorless RhapsodySim-Game Sport Horse (50%), tammas. 10.06.2019, isä Rhodium Ion VH19-253-0004 | PKK3216 hopeanmusta (spotted blanket), 162cm FF, EV-II, KV-II, KTK-kelp., 3SP, Quality |
Aesthete Felissuomalainen puoliverinen, oris. 13.3.2018, isä White Wizard VH00-031-0000 | PKK0000 musta, 169 cm KTK-kelpoinen |


Saavutukset | ||||||||||||||||
Rakennekuva-luokat 30.04.2017 - PKK - tuom. Kics - LKV / KTK-sert, BIS4 15.05.2017 - Seppele - tuom. Pölhö - EO-sert 22.05.2017 - Järnby - tuom. nica - LKV / KTK-sert 01.10.2017 - Zen - tuom. aksu - EO-sert |
VIP MVA Fn - myönnetty 2017 KTK-II - 30.04.2017 - 18+20,5+17 = 74% "Pää ja kaula ovat pieniä suhteessa runkoon. Hyvät, kuivat jalat, hyvät kavio- ja kinnerkulmat. Yksityiskohtaista ja tarkkaa työtä." ARVO Valio Tamma - 01/2019 - 20+20+17+20, ka: 19.25p "Lyhyt kaula, voimakas takapää. Tasapainoinen kokonaisuus ja kauniilla tekniikalla toteutettu väri." ERJ-II - 31.03.2022 - 7,5 + 40 + 13 + 20 + 15 = 95,5 p. YLA1 - 31.03.2022 - 27,5 + 23,5 + 20 + 17 + 20 = 107 p. |
|||||||||||||||
Porrastetut | Tavoitteet | |||||||||||||||
Ominaisuuspisteet: Hyppykapasiteetti: 1134.9 p. Rohkeus: 1134.9 p. Kuuliaisuus ja luonne: 2776.21 p. ERJ:n porrastetuissa tasolla 9/8 (5046.01 p.) |
Koulutustaso 140 cm (ERJ) - saavutettu taso ko helppo B Tavoitteena (VFA?) |
|||||||||||||||
Tapahtumat ja suurkilpailut | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Esteratsastus (ERJ), 1 sijoitus | Esteratsastus (villit), 2 sijoitusta | |||||||||||||||
25.06.2017 - Auburn Estate - 140cm - 5/26 25.07.2020 - Power Jump 2020 - Champion 140cm - 20/29 |
27.03.2020 - 1. Kalla Cup 2020 - 140cm - 1/14 06.05.2020 - Hannaby Hanami 2020 - 140cm - 1/26 |
|||||||||||||||
![]() ![]() |
Omistajan mietteitä ja muisteluita 03.02.2022
Lettie tosiaan oli omalaatuinen tapaus. Kärttyisä ja oman reviirinsä yksinhaltija, mutta hyväksyi pieneen laumaansa heiveröisen, hermostuneen, nuoren täysiveritamman. Jollain ilveellä niistä kahdesta kehittyi ihan ystävyksetkin - Rei vannoi nähneensä tammat rapsuttelemassa toistensa selkiä eräänä sattuneena kevätaamuna tarhan nurkassa.
Tällä tammalla ei myöskään ihan kuka tahansa ratsastanut. Pari ratsuttajanalkuparkaa se heitti selästään, kunnes sai sitten Julianin satulaansa. Ne kaksi toimivat niin hienosti yhdessä ja päihittivät monet aikaluokat ja tiukat käännökset virhepisteittä. Edelleen kaksikko treenaa yhdessä milloin Julian kiireiltään (muilta ratsastettaviltaan) ehtii.
Niin Lettie teki hienon uran kilparadoilla. Näyttävä ratsuhan se oli, hopeaharja ja kaikki. Ja on se kisaeläkkeensä ehdottomasti ansainnut. Tamman kolme jälkeläistäkin ovat lähteneet jo onnistuneesti omille teilleen, vaikkakin kolmas - ja viimeinen - asustelee samalla tallilla. Lettie oli kyllä omituinen emä myös. Piti kuria aina kaikkein silmäin alla, mutta heti kun pääsi rauhaan varsansa kanssa se hemmotteli ja paijasi sen piloille. Opetti jokaisen niistä aukomaan karsinoiden salpalukot niin hyvin, että ne piti vaihtaa järevämpään kalustoon. Tulipahan remontoitua.
Nyt tuo omalaatuinen tapaus laidunsi tarhassaan rauhallisesti - toistaiseksi ilman kaveriaan. Miralla oli vielä oma varsa silmällä pidettävänä takatallin tarhassa. Mutta kyllä tuo hopeanmusta tamma näytti nautiskelevan omasta rauhastaan. Se ei edes heilauttanut korvaansa viereisessä tarhassa huuteleville nuorille, jotka yrittivät sitä haastaa leikkiin (tai johonkin sen tapaiseen...).
Kisaeläkeläinen ja varsansa saanut ja kasvattanut tamma tosiaan oli, mutta matkaa kyllä vielä edessä riittää. Muutaman päivän päästä on tarkoitus lähteä kansainväliseen esteratsastusjaoksen laatuarvostelutapahtumaan. Se onkin koko tallin väelle ensimmäinen sellainen, mutta jos joku siellä loistaa, sen täytyy olla Lettie. Tamma joko tanssii tiensä tuomarien sydämmiin tai uhkailee hampaillaan täydet pisteet - jompi kumpi on varma juttu.
Estevalmennus 30.01.2022
Olin viikon verran jälleen manner-Euroopassa vierailemassa; pitihän niitä omia hevosia välillä ehtiä käydä katsomassa. Ja tietenkin heti asettauduttuani tutulle tallille ja sen rutiiniin, Nicholas painosti minut ratsastamaan kokonaisen estevalmennuksen. Jotain jupisi maksuna siitä, kun minun naamaani ei tallilla usein nähty ja hänen työläistensä piti minunkin hepat liikuttaa... Fair enough.
Niinpä päädyin ällön sateisena tammikuun päivänä maneesiin, oman hevoseni selkään, ja kuuntelemaan Nicholaksen komentoja. Mies oli selkeästi noussut joko väärällä jalalla sängystä tai se oli kerännyt kokoon kaiken mahdollisen ärsyyntymyksensä mua kohtaan ja nyt osoitti mieltään. Mutta oli pakko myöntää, että ehkä se oli ihan ansaittua kohtelua...
Palette ravaili ja laukkasi nätisti apujeni antamana, ja oli jopa tullut mua karsinan ovelle tervehtimään. Oliko sittenkin niin, että hopeaharjainen tuittupää tunnisti yhä omistajansa ja jopa kaipasi häntä? Sitä oli vaikea uskoa, vaikka tamma tekikin kaiken niin nätisti, heti kun vain pyysin.
Nicholas laittoi meidät valmennuksen aikana todelliseen työntekoon. Pääsimme esteiden pariin vasta puolen tunnin lämmittelyn ja sileätyöskentelyn jälkeen, ja minusta tuntui, että hikoilin ratsuani enemmän. Palette puolestaan vaikutti energiseltä vielä siinäkin vaiheessa, kun hypimme ensimmäiset esteet - vain 80 senttiä korkeudeltaan, mutta se oli vasta alkua.
Tallin omistajalle mikään ei tänään kelvannut. Laukkaympyrät, lähestymiset ja tiet piti tehdä kolmeen kertaan, kunnes vihdoinkin jatkoimme seuraavaan tehtävään. Puhuminen ja maanittelu ei auttanut - ainoastaan täydellisyys. Lettie ei pudottanut kertaakaan, ei edes loppua kohden, kun molemmat haukoimme happea ja itkimme viimeiset esteet yli. Vasta kokonaisen 70 minuutin kidutuksen jälkeen Nicholas hyväksyi suorituksen ja antoi meidän olla. Annoin Lettielle kauneimman mahdollisen kiitoksen, minkä suinkin pystyin.
Sisaruksia keräilemässä 28.9.2018
Eihän mulla ikinä ollut mitään tarkotusta alkaa sisaruksia hamstraamaan, ihan vahingossa tämä kävi. Anne oli jälleen laittanut joukon ihanuuksia myyntiin ja näihin kuului Falconerin puolisisko Palette. En sitä silloin tajunnut tarkistaa, mutta tamma iski heti ja oli se pakko sieltä talliin hamstrata, vaikka tila alkaakin loppua. Tamma oli jo mainetta niittänyt muunmuassa KTK-palkinnon nimissä ja sehän oli iso plussa. Anne vastasi kiinnostukseeni tammasta positiivisesti ja myi sen meille. Saman päivän aikana lähdettiin tammaa hakemaan. Siinä matkalla sitten tajuttiin sukupuuta katsellessa, että hitto vieköön, tammahan on sukua meidän tallissa seisovalle orille! Niistä oli tarkoitus varsa hankkia, mutta ei me nyt tuollaista sukusiitosta viitsitä lähteä tekemään. Noh, pitää vain keksiä upealla tammalle ori seuraa muualta.
Kaappi

Viikko-ohjelma | ||||||
Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai | Sunnuntai |
vapaa | sileällä työskentelyä | estevalmennus | puomitreeniä | vapaa | estevalmennus | maastoilua |