Maple Wood
Canadians

Kanadan puksuttimia rakkaudella

Maple Woodin päätoimeentulo on kanadanhevosien kasvatus. Joukkoon eksyy toki muunkin sorttisia kaviokkaita, kuten kanadanpuoliverisiä, newfoundlandinponeja ja on quartereitakin nähty. Meidän hevosilla ei ole tavoitteena kilpailut, näyttelyt tai arvostelut, vain kotinurkissa löhöily ja satunnainen jalostus. Hevosilla tarinoidaan ja ne osallistuvat tilan järjestämiin tapahtumiin esimerkiksi vaellus- tai talutusratsuina.

Varsoja myydään myös kodin ulkopuolelle, aina ulkomaille asti, jos kysyntää on. Ennen sitä varsat kuitenkin saavat totutella elämän ihmeisiin kotona tuttujen ihmisten kanssa ja niille opetetaan vähintään perusratsutuksen jutut. Haluamme taata, että muutamat kasvattimme saavat hyvän pohjan tulevaisuudelle, oli se minkä näköinen tahansa.

Vaikka teemmekin kaiken hyvin rennolla otteella, on meillä silti myyntiehdot kasvateillemme. Ne ovat kuitenkin löysät ja useassa asiassa olemme valmiit poikkeuksiin. Varsoja myydään kaikille tahoille kaikkiin tarkoituksiin aina upeista kilparatsuista näyttelyponeiksi, kuten myös ratsastuskoulujen tuntiponeiksi tai ihan vain ruohonleikkureiksi takapihan nurkkaan.

Myyntiehdot

Hevosen nimeen, sukupuoleen ja syntymäaikaan saa vaikuttaa ostotilanteessa, mutta niitä ei jälkikäteen saa muuttaa (pl. ruunaus).
Hevosen uudet sivut on ilmoitettava 2 viikon kuluttua ostopäivästä tai kauppa peruuntuu (lisäaikaa voi saada pyytämällä).
Mikäli hevonen vaihtaa omistajaa, sen sivut vaihtuvat muuten tai se kuolee, tulee uudet sivut tai muistosivut ilmoittaa meille.
Hevosen kuollessa sille on tehtävä muistosivut tai tallennettava sen omat sivut Web Archiveen.
Hevosen kanssa ei ole pakko tehdä mitään, mutta jalostuskäyttö on aina toivottavaa.

Maple Woodin mussukat

kan-t. Maple Wood Chocolate Kiss
syntynyt 28.11.2018
i. Chocolate Brownie
e. Kiss Me To The Moon
omistaa VRL-14085

kan-t. Maple Wood Flamingo Violet
syntynyt 20.05.2018
i. Pinerock Altair Flamingo
e. Redwood Dapple Cactus
omistaa VRL-13777

kan-o. Maple Wood Dazzler
syntynyt 08.06.2019
i. Devereaux
e. Barons Miracle Sérénité
omistaa VRL-04374


Huomioithan!

Maple Wood Canadians on virtuaalitalli, sen hevoset ovat virtuaalihevosia ja kaikki konteksti on fiktiota!

Maple Wood Canadians is a sim-game stable, all horses are sim-game horses and all context is fiction!

Copyright

Layout © ScrewDriver
Otsikon kuvat ja tausta © Pixabay
Koristekuva © Cache Canadians / with permission!
Kaikki muu © Maple Wood 2024, ellei toisin mainita

perustettu 22.9.2018