Sivukartta ja ohjeita

Daalen tallilla liikkuminen toimii klikkailu muodossa, eli kaikki info löytyy klikkailemalla tallin läpi, kuin liikkuisit oikeassa tallissa. Joskus kuitenkin on kiire, tai olet uusi klikkailulle ja haluat päästä paikasta toiseen hieman nopeammin. Tämä sivu on koottu sitä varten.
Tarinoinnissa varmasti auttaa eniten pohjapiirrokset, joita löytyy neljä.
Tallin alakerta
Tallin yläkerta
Tallipiha
Tallin ympäristö

Tärkeimmät linkit (joita ei löydy navigaatiosta)
Hevoset
Talliväki
Vieraskirja
Tarhajärjestys

Hevoset

Jokaisen hevosen sivuille pääsee klikkaamalla niiden nimikylttiä ovessa. Toimistosta löytyy myös kansio kaikista hevosista, ja ylempänä tällä sivulla on linkki hevoslistaukseen.
Suurin osa hevosista on hyvin koulutettu ja antavat sopivan haasteen hoitajalleen/ratsastajalleen, mutta myös pullaponi tai pari löytyy, jotka ovat ennemminkin pienten kävijöiden iloksi ja tallin maskoteiksi.
Tallin vaikeimmille hevosille ei oteta vuokraajaa, mutta niillä saa kisata vakituisesti erillisen luvan kanssa, yksi ihminen kerrallaan. Ne myös osallistuvat jatko II -tunneille ja koulu- ja estevalmennuksiin, mutta vain kokeneiden ratsastajien kanssa.

Toiminta

Daalen toiminta koostuu hevosten hoitamisesta, tarinoinnista, pikku tapahtumista ja tunneista, joita järjestetään aina silloin tällöin. Meillä hoitamisessa on tärkeää antaa tallilaisille vastuuntunto hevosista, joilla ratsastavat ja opettaa hoitamaan kaviokkaita ystäviään. Hoitaminen tapahtuu vähintään muutaman kerran kuukaudessa tarinointina, piirtämisenä, sarjakuvina tai muulla tavoin ja tallin aktiviteetteihin osallistuminen katsotaan vain hyvänä.
Mikäli kiinnostaa hevosen hoitaminen, infoa siitä, sen eduista ja vastuista löytyy etusivun ilmoitustaulusta "Hoitajat!" -lapusta. Hoitajahaut löytyvät foorumilta.