Haras de Rouge

quality show jumpers from belgium

Myytävät kasvatit

Täältä löydät oman zangersheidesi tarkoitukseen kuin tarkoitukseen, oli se sitten tavoitteellinen kisakoti tai kulmakarsina ratsastuskoululla. Tietysti eri varsoille voi olla eri toiveita, mutta niistä mainitaan tarpeen mukaan vasta varsan kohdalla.

Myyntiehdot eivät ole tiukat ja asioista voidaan joustaa. Voit saada esimerkiksi lisäaikaa sivujen tekemiseen tai kompromissin VRL:oon rekisteröimisessä. Myyntiehdot löytyvät niitä tarvitseville myös tältä sivulta.

Jokaisen varsan mukaan on mahdollista saada luonteenpätkä ja liikekuvat, mikäli ko. väriä löytyy.

  •   Kasvatin nimeen, sukupuoleen ja syntymäaikaan saa vaikuttaa, mutta niitä tai muita tietoja ei myöhemmin saa muuttaa (pl. ruunaus)
  •   Nimen suositellaan alkavan isän nimen alkukirjaimella. Nimen lopussa aina oltava Z-kirjain
  •   Kaikki kasvatit rekisteröidään VRL:oon: kasvattajaliite de Rouge, kasvattaja FEHL4846. Sivuille Haras de Rouge linkin kera. Syntymämaa (Belgia) ei ole pakollinen.
  •   Sivut ilmoitettava 2 viikon sisällä ostopäivästä, lisäaikaa voi pyytää
Hevosen saa vapaasti myydä eteenpäin tai kuopata, kunhan uudet sivut/muistosivut ilmoitetaan meille. Hevosten sivujen tulee säilyä myös sen kuoltua, joten tallenna ne silloin esim. Web Archiveen!
Mikäli ehtoja ei noudateta, pidätämme oikeuden ottaa kasvatin takaisin.


Tämä on virtuaalitalli / virtuaalihevonen | Kaikki materiaali © VRL-14365, ellei toisin mainita
Tausta © Subtle Patterns | Otsikkokuvat © Pixabay & Van Uytert (with permission) | Koristekuva © Pixabay