Tekstinäyttöjä

kouluvalmennus 211 sanaa

Tänään valmentaisin Vähäpellon Murrosta, komeaa mustaa suomenhevosoria. Astuessani maneesiin näin ratsastajan ja orin jo kiertävän uraa ja tehden voltteja. Voisimme siis aloittaa. Kehotin ratsukkoa nostamaan ravin ja muistutin heitä myös ratsastamaan molempiin kierroksiin yhtä paljon, eikä vain uraa kuluttaen. Ratsastaja kuitenkin tiesi mitä teki.
Tällä kertaa tarkoituksena oli hioa Murroksen avo- ja sulkutaivutustaitoja käynnissä, sekä ravissa ja katsellessani ratsukon työskentelyä tuumin että molemmat tiesivät mitä tekivät ja halusivat pomottaa toista yhtä paljon. Kerroin ratsastajalle suunnitelmistani. Ei minun tarvitsisi ohjata taitavaa ratsastajaa kuitekaan kädestä pitäen kuin vasta-alkajaa. Korjaisin vain virheitä niitä huomatessani.
Ennen taivutuksia he kuitenkin päättivät laukata muutaman kierroksen oikeaan ja vasempaan tehden laukanvaihdon käynnin kautta. Orilla oli kaunis laukka ja selvästi tiesi aina mitä ratsastaja siltä pyysi, vaikka ei aina halunnutkaan tehdä pyyntöjen mukaan, ori kun oli.
Pian ratsukko hidasti takaisin käyntiin ja aloitti sulku ja avotaivutuksien parissa. Murros selvästi painoi ohjalle tahallisesti, testaten ratsastajansa kärsivällisyyttä ja temperamenttia. Ratsastaja kuitenkin sai orin kunnolla pohkeidensa väliin ja kunnolla avuille, jonka jälkeen Murroskin tyytyi keskittymään tehtäväänsä.
Ratsukko hioi taivutuksia käynnissä jonkin tovin, kunnes kehotin siirtymään raviin. Orikin tuntui pitävän tahdin vaihdosta ja keskittyi paremmin ratsastajan apuihin kun he jatkoivat taivutuksien työstämistä. Yhteistyö sujui ratsukolta hyvin lähes koko valmennuksen ajan ja olin tyytyväinen ratsastajan kykyyn hallita jääräpäinen ori sen halutessa pomottaa selässä istujaa.

estevalmennus 306 sanaa

Myöhemmin samana päivänä Helmwaldissa ollessani kasasin maneesin keskelle matalan, kuuden esteen jumppasarjan seuraavalle valmennettavalle ratsukolleni. Hevonen ja ratsastaja saapuivat maneesiin aikaisin ja aloittivat lämmittelyn käynnissä, siirtyen myöhemmin myös raviin ja laukkaan käyden läpi kaikki askellajit. Ohjeistein ratsastajalle tehtävää ja ideaani. Tarkoituksenani ei ollut pyytää ratsukolta mitään kovan tason haasterataa, vaan halusin treenata molempien perusosaamista, sillä sitä tuli harvoin käytyä läpi. Tällä kertaa siis noin puolimetrinen jumppasarja kuudella esteellä ja neljä keskimmäistä estettä oli rakennettu niin, ettei väliin jäänyt tilaa kuin ponnistukselle. Ensimmäisen ja viimeisen esteen välillä oli kuitenkin tilaa yhdelle askeleelle ja viimeinen este oli noin 80 senttinen.

Lämmittelyn jälkeen ratsukko aloitti tehtävän suorituksen ja kaarsi maneesin keskellä olevalle sarjalle vasemmasta kierroksesta, josta aloitimme. Suunnitelmanani oli toistaa jumppasarja ratsukolla useasti molemmista kierroksista harjoituksen vuoksi. Tamma, Bahama Elite, eteni laukassa korvat luimussa, mutta totteli apuja ja hyppäsi sarjan hyvällä ilmavaralla. Elite vaikutti kuitenkin hieman jäykältä, eikä rentoutunut täysin, joten pyysin toistamaan tehtävän oikeassa kierroksessa ja ratsastajan löysäämään kättä hieman. Nyt tamma kulki selvästi hieman rennommin ja ratsastaja pystyi keskittymään paremmin hyppyihin, eikä meno näyttänyt enää niin pakotetulta.

Eliten rentouduttua, nostin matalampia esteitä yhdellä reiällä ja kehotin tulemaan jumppasarjan nyt jälleen vasemmasta kierroksesta, joka oli selkeästi tamman heikompi suunta. Tällä kertaa Elite tuli kuitenkin mukaan hyppyihin vähän jäljessä, vaikka ratsasta koittikin rohkaista tammaa eteenpäin, jolloin ilmavara jäi vajaaksi kahdessa ensimmäisessä esteessä ja puomit putosivat. Viimeinen, edelleen 80 senttiä korkea este putosi myös tamman ja ratsastajan yhteisen arviointivirheen vuoksi. Nostin puomit takaisin paikoilleen ja kehotin ratsastajaa tekemään pari kunnollista volttia tamman keskittymisen korjaamiseksi. Nyt ratsukko toisti tehtävän jälleen oikeaan kierrokseen nostetuilla esteillä ja suoritus meni huomattavasti paremmin. Kehotin heitä toistamaan tehtävän vasemmassa kierroksessa odottaen hieman parempaa suoritusta, jonka sainkin nähdä. Lopuksi nostimme matalampia esteitä vielä hieman kolmannelle kierrokselle, jolloin ratsukko suoritti tehtävän huomattavasti keskittyneemmin ja paremmin kuin aiemmilla kerroilla. Tämän jälkeen annoin luvan loppuverryttelyihin ja hyvästelin ratsukon lähteäkseni kotiin.




pk-merkintä 1

Lähikylässä oli taas tammikuun markkinat menossa ja meiltä, tienoon lähimpänä lasten ratsastettavia hevosia sisältävänä tallina, oli pyydetty hevosia pienten ihmisten iloksi. Se siis meinasi kuudelta heräämistä, mustan kahvin juomista extra sokerilla, talliin tarpomista, hevosten valmistelemista ja kaikkea muuta mistä arkipäivisin ei juurikaan tarvinnut huolehtia. Onneksi apuna oli muutama muukin käsipari kahta tallin mukavinta ja helpointa hevosta valmistelemassa. Omana vastuunani oli Helinä joka torkkui makuuasennossa karsinan perällä. Aamuruuatkin oli meidän vastuulla, mikä johti siihen että raahasin harjojen, huopien ja kaiken muun krääsän lisäksi heinät ja muut mömmöt tamman karsinalle. Vetäisin oven auki ja heitin pienen heinäpaalisuikaleen tamman nenän eteen, ennen kuin hommasin harjat käteeni ja tamman seisaalleen.
Pari tuntia myöhemmin olimme viimeinkin lastanneet uniset 500-kiloiset kaviokkaat varusteineen kaikkineen traileriin, jonka kanssa suuntasimme kylille. Tapahtuma alkaisi parin tunnin kuluttua, eli meillä olisi hyvin aikaa valmistautua paikan päällä.
Perillä jätimme hevoset traileriin hetkeksi valmistellaksemme kaiken muun ensin. Jokavuotinen tapahtuma oli tunnettu isollakin alueella ja lapset olivat aina innoissaan hevosista, joiden selkäänkin pääsisi. Juuri ennen suurimpien ihmismäärien saapumista otimme hevoset ulos trailerista ja varustimme ne satulaan ja suitsiin.
Helinä ei vieläkään ollut kovinkaan kiinnostunut tapahtumista ympärillään ja nojasi päätään minua vasten kuin odotellessaan jonkin jännittävämmän tapahtumista. Eipä aikaakaan, kunnes ensimmäiset mini-ihmiset ryntäsivät luoksemme hevosia näkemään ja silittämään ja oli aika ensimmäisille talutuskierroksille. Nyt Helinääkin alkoi jo kiinnostamaan kiljuvat ihmisolennot roikkuen sen turvassa kiinni.

pk-merkintä 2

Ulkona oli pieni pakkanen, valoisaa, eikä lunta - tai mitään muutakaan - satanut. Mahtava keli pieneen hankimaastoiluun ilman satulaa. Kahdentoista aikoihin harjasin Helinän joka mussutteli aamuheiniensä rippeitä tyytyväisenä ja hain varustehuoneesta suitset ja pehmukkeen vöineen, jotka kaikessa rauhassa laitoin tamman päälle. Niiden lisäksi nappasin mukaani ratsastusloimen, jonka laittaisin tamman päälle selkään noustuani. Nappasin raipan ihan varmuuden vuoksi, vaikka tiesin että siitä ei juurikaan olisi hyötyä. Helinä tekisi juuri niin kuin parhaaksi näkisi.
Tallipihalla nousin selkään korokkeen avulla, sillä 164 senttinen ei pääse puolitoistametrisen suomenhevosen selkään ilman sitä. Selkään päästyäni tarrasin ratsastusloimen vyötäröni ympärille niin, ettei se pääsisi liukumaan pois. En halunnut tamman jäätyvän pikku maastoilun aikana silkkaa laiskuuttaan. Annoin pohkeita ja Helinä lähti nätisti liikkeelle tallipihasta poispäin ja hiekkatietä maastoja suuntaan.
Kävelimme ainakin puolituntia, vaikkei se niinkään minua haitannut. Oli kiva rentoutua hevosen selässä jatkuvan treenamisen ja lihassäryn lomassa. Etenkin hevosen, jolla ei ollut minkäänlaista kiirettä mihinkään. Tamma käveli tienreunaa pitkin tyytyväisenä, korvat höröllä kuunnellen omien kavioidensa narinaa tiivistä lumikerrosta vasten.
Vähän ajan kuluttua käännyimme risteyksessä vasempaan, jonka jälkeen päätin pyytää ravia tammalta. Se hapuili hieman, ottaen muutaman laiskan raviaskeleen ja siirtyen takaisin käyntiin. Huokaisin syvään. Ei tehnyt yhtään mieli komentaa hevosta. Siitä huolimatta näpäytin tamman takamusta raipalla kevyesti, samalla antaen pohkeita ja maiskuttelemalla. Viimein tamma nosti ravin ja ravasimme tietä eteenpäin kymmenisen minuuttia, kunnes nostimme laukan. Saavuimme pellon reunaan, jossa oli selvästi traktorin sisäänmenoaukko. Poikkesimme aukosta sisään ja kävelimme jäisen, lumen peittämän pellon poikki takaisin tallille.




luonne 1

Kievarinkujan Onni on mielenkiintoinen tapaus, jolta löytyy kaksi ääripäätä. Missä se on laiskanpuoleinen ja lempeä ori, joka rakastaa piparminttua, jota joku sille vahingossa antoi, se on myös muita nelijalkaisia härnäävä kiusankappale, joka pitäisi sitoa tarhassakin, jos ei halua puolta päivää juosta - tai kävellä - sen perässä. Onnekas se on lähinnä siinä, että se tietää mitä se tekee kilpailusuorituksen aikana.

Onni on helppo hoidettava, eikä sitä tarvitse pitää karsinassa kiinni tai juoksennella pitkin maita ja mantuja kun "Onni karkasi taas". Se pitää kaksijalkaisten huomiosta, eikä vierasta ihmisiä. Ainoa huono puoli on varmaankin sitä riivaava kovien äänien pelko. Ei niin, etteikö se jäykistyisi kauhusta kun kuuluttajan ääni särisee kaiuttimessa, vaan lähinnä se, jos tavarat tipahtelevat ja pitävät melua. Yleensä ylimääräinen piparminttu auttaa poloista orimusta.

Mitä taas tarhasta hakemiseen tulee, kannattaa lähettää se tallilla harjoitteleva hevosenhoitaja asialle. Onni ei nimittäin helpolla lähde tarhasta mukaan. Se mieluummin aiheuttaa päänvaivaa ihmisille ravaamalla parikymmentä kertaa tarhan ympäri, ennen kuin antaa ottaa itsensä kiinni. Toisille hevosille Onni on puolestaan jopa ilkeä. Se kiusaa muita minkä jaksaa ja vaikkei se välttämättä haluaisikaan pomottaa, se tekee kaikkien muiden kaviokkaiden päivästä tuhat kertaa huonomman mitä se oli pari minuuttia sitten.

Onni on laiskuuden perikuva mitä ihmisten kanniskeluun tulee. Sillä ei ole sitä "yhtä ainutta rakasta ratsastajaa", vaan se inhoaa kaikkia, jotka edes näyttävätkin selkäännousijoilta. Mikäli joku ei ole ohjista pitelemässä kiinni, on turha edes toivoa pääsevänsä raudikon selkään ensimmäisellä yrityksellä. Tai edes toisella. Saati kolmannella.
Kun taas selkään viimein asetutaan, voidaan alkaa keskustelemaan liikkelle lähdöstä, joka on hidasta ja tahmeaa. Kuten aiemmin mainittu: laiskuuden perikuva. Onni kyllä toimii, mutta ratsastajan on oikeasti otettava ohjat alusta pitäen. Silloin Onnista voidaankin saada kunnon ratsu ja ehkä jotain helppoa A:takin päästään vääntämään. Kunnon alkuverryttelyllä Onnista kuitenkin voidaan kaulita kunnon ratsu ja jalat nousevat vähän paremmin maasta. Esteillä herra on kuitenkin paljon energisempi ja maastossa oikein pääseekin elementtiinsä. Joskus se saattaa hutiloida jalkojensa nostamisessa, mutta maaliin kyllä päästään aikanaan - se on varma.

luonne 2

Mörkö on fiksu, ruohonahne naisten mies, joka taipuu ratsastajan alla vaikka mihin ja pelkää lehmiä. Täydellinen kokonaisuus, eikö totta? Kunhan muistat lukita tallin ovet yöksi, ei minkään pitäisi mennä pieleen. Yleensä...

Liinaharja on fiksu kaviokas, jonka kanssa ei yleensä päänvaivaa synny kunhan muistaa sulkea karsinan oven visusti. Tämä yksilö tiirikoisi varmasti tiensä Englannin pankkiinkin, jos vain saisi tilaisuuden. Useimmiten rehuvarasto on kuitenkin se numero yksi kohde, joka tällä herralla on mielessään. Mörkö on lisäksi naisten mies joka karttaa muiden orien ja jopa ruunien seuraa. Mutta toisaalta mitä inhoamista naisissa on?

Mörkö on helppo hoidettava, kunhan sulkee karsinan oven takanaan. Se ei irvistele harjatessa tai heittele päätään kahden metrin korkeuteen hoitajan päänvaivaksi, kun suitset pitäisi laittaa. Mutta mitä taluttamiseen tulee, kannattaa aina ottaa mukaan tiukka asenne, sillä Mörkö rakastaisi nyhtäistä jokaisen ruohotupsun kahden metrin välein mukaansa. Ori ei myöskään pysy aloillaan ja haahuille sinne tänne, välillä taluttajan varpaillekin. Lehmien lähelle ei etenkään kannata mennä, sillä ne ovat hevosia syöviä laikukkaita hirviöitä. Silloin ori kyllä löytää kaasun alle sekunnissa, eikä välitä kuka narun toisessa päässä roikkuu. Toisaalta sokeri on aina hyvä häiriötekijä.

Mitä taas ratsastamiseen tulee, Mörkö on jokaisen ratsastajan unelma. Se reagoi positiivisesti apuihin ja pysyy paikallaan, kun niin sanotaan. Se jopa tekee yhteistyötä valmennuksissam - eikö kuulostakin liian hyvältä ollakseen totta? Mutta kyllä, totta se on. Mörkö nimittäin pitää työnteosta, vaikka kesällä se onkin jokaisen ruohotupsun perään, yritti sitä miten vain estellä.
Kilpailuareenalla ori ei juurikaan muutu erilaiseksi. Se ei niinkään rakasta maiseman vaihtoa ja pitkiä reissuja, mutta toimii silti kisapaikalla toivotusti. Suoritukset päästään aina loppuun asti, vaikka välillä vesiesteet epäilyttävätkin ja vauhti vähän hidastuu. Koulupuolellakaan ei ole ongelmia, vaikka oripoika vaatiikin hieman pidemmän verryttelyn antaakseen hyvän suorituksen. Ja sokerikuutio kannattaa aina antaa palkinnoksi hyvästä työstä.




sukari

i. Sleeping With Lions oli luotettava kilparatsu ja suorittaja, jonka selkään ei aloittelijalla ollut asiaa. Luonteesta ei kuitenkaan löydy kehuttavaa. Ori oli varsasta asti säpäkkä ja ylienerginen pomottaja, josta sai pitää kahden voimilla kiinni, jos kuolaimet halusi suuhun ilman sormien menettämistä. Pirumaisesta luonteestaan huolimatta Lion tiesi kilpakentällä mitä teki ja orin nimi tunnettiin erityisesti Grand Prix tasolla. Ori jatkoi myös sukuaan menestyksekkäästi ja periytti suurimmaksi osaksi vain mustanruunikonkirjavaa väriään ja suorituskykyään, eikä kamalaa luonnettaan.

ii. Crashing High oli mustanruunikko ja melko suurikokoinen ori, joka ei juurikaan menestynyt kilpakentillä jälkeläistensä tavoin, mutta se oli ulkonäöltään ja rakenteeltaan haluttu ori jalostuspuolella. Orin luonteessakaan ei ollut moittimista ja sitä olisi voinut luulla helposti ratsastuskoulun ruunaksi, ellei komea ulkomuoto olisi tullut väliin. Ori kuoli melko nuorena, eikä jättänyt jälkeensä kuin kuusi varsaa ja hyvät arvostelutulokset.

ie. Rosary Blue oli kaunis mustankirjava tamma, joka loisti kotimaisilla kouluradoilla Alankomaissa, kunnes se myytiin eteenpäin siitostammaksi Belgiaan. Tamma oli melko huonotapainen, eikä saanut kuin kolme varsaa, joille kaikille kuitenkin periytti kirjavaa väritystään. Huonotapaisesta luonteestaan huolimatta Rosalla oli kaunis ulkomuoto ja pehmeät liikkeet, joita se antoi eteenpäin kaikille kolmelle jälkeläiselleen kirjavuuden lisäksi. Tamma vietti eläkepäivänsä Belgiassa, kunnes se kuoli vanhuuteen 25-vuotiaana.

e. Gothic Girl loisti Euroopan kilpakentillä muutaman vuoden, kunnes loukkaantumisen vuoksi se joutui lopettamaan ja muutti Saksasta Alankomaihin siitostammaksi ja lasten ratsuksi. Musta, 169 senttiä korkea tamma oli luonteeltaan kiltti, mutta silloin tällöin haastava ratsastaa ja se lopetettiin uuden jalkavamman vuoksi jo 15-vuotiaana. Tamma kuitenkin jatkoi sukuaan kahden erittäin menestyksekkään varsan kautta.

ei. Lost Boy oli suurikokoinen musta puoliverinen, jonka luonteessa ja ulkonäössä riitti kehumista, mutta ratsastettavuudessa ei juurikaan. Ori pärjäsi melko hyvin Euroopassa, muttei koskaan pärjännyt tarpeeksi hyvin lähteäkseen kansainvälisille kilpakentille, vaikka oikean ratsastajan ja valmentajan kanssa siitä olisi varmasti koulittukin hyvä kilparatsu. Boy jäi siis Saksanmaalle sukuaan jatkamaan. Orin jälkeläiset - emävalinnasta huolimatta - osoittautuivat suorituskykyisiksi ja hyvä rakenteisiksi hevosiksi, jotka pärjäsivät isäänsä paremmin. Ori myytiin myöhemmin Amerikkaan, jossa se kuitenkin kuoli varsin pian hoitamattomaan kaviokuumeeseen.

ee. Dance D'Amour syntyi Englannissa, mutta se myytiin varsin pian kuuluisaan siittolaan Saksassa, jossa se koulutettiin parhaiden ihmisten käsissä. Musta tamma osoittautui erittäin hyväksi ratsuksi, jolta ei puuttunut suorituskykyä, taitoja tai halua kilpailla, ja se kilpailikin menestyksekkäästi olympialaisiin asti. Damen luonne kuitenkin osoittautui jo varsasta asti varsin haasteelliseksi. Osaavan ratsastajan alla se toimi hyvin ja yhteistyöhaluisesti, mutta kun ketään ei ollut selässä pomottamassa, se heittäytyi varsin ilkeäksi, eikä antanut monienkaan ihmisten sitä lähelle tulevan. Muiden ominaisuuksiensa puolesta Dam kuitenkin hyväksyttiin siitostammaksi ja se jatkoi sukuaan kuudella jälkeläisellä, joista vain kaksi pärjäsi maailmanlaajuisesti. Ikävä kyllä tamman hankala luonne periytyi viidelle varsalle. Dam kuoli vanhuuteen 28-vuotiaana.