Tammikuun Markkinat 14.01.2018

Lähikylässä oli taas tammikuun markkinat menossa ja meiltä, tienoon lähimpänä lasten ratsastettavia hevosia sisältävänä tallina, oli pyydetty hevosia pienten ihmisten iloksi. Se siis meinasi kuudelta heräämistä, mustan kahvin juomista extra sokerilla, talliin tarpomista, hevosten valmistelemista ja kaikkea muuta mistä arkipäivisin ei juurikaan tarvinnut huolehtia. Onneksi apuna oli muutama muukin käsipari kahta tallin mukavinta ja helpointa hevosta valmistelemassa. Omana vastuunani oli Helinä joka torkkui makuuasennossa karsinan perällä. Aamuruuatkin oli meidän vastuulla, mikä johti siihen että raahasin harjojen, huopien ja kaiken muun krääsän lisäksi heinät ja muut mömmöt tamman karsinalle. Vetäisin oven auki ja heitin pienen heinäpaalisuikaleen tamman nenän eteen, ennen kuin hommasin harjat käteeni ja tamman seisaalleen.
Pari tuntia myöhemmin olimme viimeinkin lastanneet uniset 500-kiloiset kaviokkaat varusteineen kaikkineen traileriin, jonka kanssa suuntasimme kylille. Tapahtuma alkaisi parin tunnin kuluttua, eli meillä olisi hyvin aikaa valmistautua paikan päällä.
Perillä jätimme hevoset traileriin hetkeksi valmistellaksemme kaiken muun ensin. Jokavuotinen tapahtuma oli tunnettu isollakin alueella ja lapset olivat aina innoissaan hevosista, joiden selkäänkin pääsisi. Juuri ennen suurimpien ihmismäärien saapumista otimme hevoset ulos trailerista ja varustimme ne satulaan ja suitsiin.
Helinä ei vieläkään ollut kovinkaan kiinnostunut tapahtumista ympärillään ja nojasi päätään minua vasten kuin odotellessaan jonkin jännittävämmän tapahtumista. Eipä aikaakaan, kunnes ensimmäiset mini-ihmiset ryntäsivät luoksemme hevosia näkemään ja silittämään ja oli aika ensimmäisille talutuskierroksille. Nyt Helinääkin alkoi jo kiinnostamaan kiljuvat ihmisolennot roikkuen sen turvassa kiinni.

Hankimaastoilua ilman satulaa 15.01.2018

Ulkona oli pieni pakkanen, valoisaa, eikä lunta - tai mitään muutakaan - satanut. Mahtava keli pieneen hankimaastoiluun ilman satulaa. Kahdentoista aikoihin harjasin Helinän joka mussutteli aamuheiniensä rippeitä tyytyväisenä ja hain varustehuoneesta suitset ja pehmukkeen vöineen, jotka kaikessa rauhassa laitoin tamman päälle. Niiden lisäksi nappasin mukaani ratsastusloimen, jonka laittaisin tamman päälle selkään noustuani. Nappasin raipan ihan varmuuden vuoksi, vaikka tiesin että siitä ei juurikaan olisi hyötyä. Helinä tekisi juuri niin kuin parhaaksi näkisi.
Tallipihalla nousin selkään korokkeen avulla, sillä 164 senttinen ei pääse puolitoistametrisen suomenhevosen selkään ilman sitä. Selkään päästyäni tarrasin ratsastusloimen vyötäröni ympärille niin, ettei se pääsisi liukumaan pois. En halunnut tamman jäätyvän pikku maastoilun aikana silkkaa laiskuuttaan. Annoin pohkeita ja Helinä lähti nätisti liikkeelle tallipihasta poispäin ja hiekkatietä maastoja suuntaan.
Kävelimme ainakin puolituntia, vaikkei se niinkään minua haitannut. Oli kiva rentoutua hevosen selässä jatkuvan treenamisen ja lihassäryn lomassa. Etenkin hevosen, jolla ei ollut minkäänlaista kiirettä mihinkään. Tamma käveli tienreunaa pitkin tyytyväisenä, korvat höröllä kuunnellen omien kavioidensa narinaa tiivistä lumikerrosta vasten.
Vähän ajan kuluttua käännyimme risteyksessä vasempaan, jonka jälkeen päätin pyytää ravia tammalta. Se hapuili hieman, ottaen muutaman laiskan raviaskeleen ja siirtyen takaisin käyntiin. Huokaisin syvään. Ei tehnyt yhtään mieli komentaa hevosta. Siitä huolimatta näpäytin tamman takamusta raipalla kevyesti, samalla antaen pohkeita ja maiskuttelemalla. Viimein tamma nosti ravin ja ravasimme tietä eteenpäin kymmenisen minuuttia, kunnes nostimme laukan. Saavuimme pellon reunaan, jossa oli selvästi traktorin sisäänmenoaukko. Poikkesimme aukosta sisään ja kävelimme jäisen, lumen peittämän pellon poikki takaisin tallille.