![]() |
|
Shiroi Mirachan polveutuu hienosta, erikoisvärisestä, voittoja niittäneestä emästä, jonka isälinja on parhainta japanilaista täysiverikasvatusta. Myös tamman isän puolen suku tarjosi tammalle itselleen parhaat mahdolliset lähtökohdat menestyksekkääseen uraan. Isäori ja sen isälinja pohjautuu tarkoin vaalittuun englantilaiseen hevoskasvatukseen ja menestykseen kilparadoilla. Siispä tamman koulutus alkoi varhain parhaan mahdollisen valmentajan alla ja se laitettiin hyvien tulosten tarjoamalla odotuksella starttaamaan muiden 2-vuotiaiden joukossa. Tamma starttasi kahdesti, eikä osoittanut menestystä sukunsa tavoin. Se otettiin pois radoilta jatkamaan intensiivistä treenaamista, mutta kolmas startti 3-vuotiaiden joukossa osoitti tamman heikkoudet laukkahevosensa, jolloin se laitettiin myyntiin lähes pilkkahinnalla. Siispä se päätyi lentämään pitkän matkan Japanista Eurooppaan täysin uuden uran merkeissä.
Mira on hyvin herkkä nuori hevonen, joka tarvitsee vielä huomattavan paljon tukea ratsastajalta. Tamma tulee hektisestä ympäristöstä, jossa sitä on alettu treenaamaan ja kisaamaan hyvin aikaisin, eikä se ole todennäköisesti saanut kunnolla aikaa tutusta uusiin asioihin tai ihmisiin.
Mira pitää läheisyydestä kenen tahansa kanssa ja vaikuttaa olevan vielä kovin säikky uusien asioiden edessä. Ihmisen kanssa tamma osaa rentoutua ja tutustua uusiinkin asioihin rauhalliseen tahtiin. Oppijana tamma on nopea ja hyvin yritteliäs, mutta vaatii rauhallisen ja kärsivällisen opettajan tuekseen.
Ratsuna Mira toimii samalla tavoin, yritteliäästi, mutta tapaa olla hieman kömpelö ja rauhaton aiempien kokemuksien seurauksena. Selkäännousu ja liika hälinä vaikuttavan ärsyttävän tammaa lähes ahdistumiseen asti, mutta kunnon opettajan kanssa siedätyshoidolla meidänkin Mirasta saadaan varmasti kelpo kisaratsu. Tavoitteethan ovat korkeat, mutta nähdään mitä tulee. Rajoja ei pakoteta venymään enemmän kuin tarpeen.
Eläinlääkäriin ja kengittäjään, sekä muihin tuntemattomampiin henkilöihin Mira suhtautuu hieman varauksella, mutta tottuu nopeasti. Trailerikaan ei ole pelottava asia, etenkään matkakaverin kanssa.
i. Mirage Smile xx, 165cm, mrn |
ii. Million Dollars xx, 168cm, mrn |
iii. Misanthrope xx, 169cm, trn |
iie. Rebel Pride xx, 165cm, rn | ||
ie. Shy Smile xx, 162cm, rnkm |
iei. Skywalker xx, 165cm, vkk | |
iee. Saturday Affair xx, 161cm, rnkm | ||
e. Shinegami xx, 160cm, dv |
ei. Kirishimasan xx, 164cm, m |
eii. Kuidaoresan xx, 166cm, m |
eie. Misuzu Karina xx, 162cm, rt | ||
ee. Shiroinger xx, 160cm, dv |
eei. Shinrinyoku xx, 165cm, rt | |
eee. Marshmallow xx, 159cm, dv |
Sukuselvitys
Miran isä Mirage Smile on Englannin täysiverimarkkinoilla tunnettu tapaus. Ori on niittänyt nuoresta pitäen lähes täydellisen voittoputken laukkaradoilla, ansaitsen myös Vuoden Hevonen tittelin useampana vuonna peräkkäin. Tämän ansiosta mustanruunikko täysiveriori on ollut laajassa suosiossa myös siitosmarkkinoilla, eikä ainoastaan laukkapuolella. Myös kiivaan luonteensa vuoksi tunnettu ori on jättänyt jälkeensä upeita kisatykkejä niin kotimaan radoille, kuin ulkomaillekin.
Tamman emä Shinegami on puolestaan tunnettu värinsä ansiosta ympäri maailmaa. Tamma oli emänsä ensimmäinen dominanttivalkoinen varsa ja siitä tuli tunnettu erityisesti kotimaassa nopeasti. Isäorin menestyksen perusteella tammasta odotettiin suuria ja niitä myös saatiin. Shinegami voitti ensimmäiset kolme lähtöään 2-vuotiaana ja jatkoi menestystä vielä 3- ja 4-vuotiaidenkin lähdöissä. Tämän jälkeen tamma otettiin takaisin kotitalliin jalostustarkoitukseen erityisesti värinsä vuoksi. "Menestyneitä erikoisvärisiä hevosia ei voi koskaan olla liikaa", on tamman kasvattaja kommentoinut.
Jälkeläiset
Frost Bound Felisenglannintäysiverinen, tammas. 01.12.2021, isä Infamous Packer VH21-006-0387 | PKK4527 mustanvoikko dv, 165 cm KTK-III, EV-I, FF |
|
Saavutukset | ||||||
Rakennekuva-luokat 00.00.0000 - Paikka - tuom. Tuomari - palkinto Muu kuva -luokat 00.00.0000 - Paikka - tuom. Tuomari - palkinto |
EV-II - 30.06.2020 - 3p + 9p + 1p + 4p + 4p + 5p = 26p. 14.02.2021 - Ystävänpäivän Värinäyttelyt 2021 - 1/16 LKV, KP: Dominanttivalkoinen Lue kommentti "Upea kehänsä mukainen väritys, jossa kaiken lisäksi teemaan sopiva vaaleanpunertava vivahde. Hyvin mieleenpainuva yksilö. Herkkä tamma tanssahteli kehässä tuomarien sydämiin kuin keijukainen."
12.12.2021 - Pikkujoulunäyttelyt - 5/9 Lue kommentti "Hevosen väritys ja varusteet ovat kauniit ja sopusointuiset. Vihreä tausta ja ratsastajan punainen takki vähän riitelevät tässä harmoniassa. Hyvä liikkeen vaihe taltioituneena piirroksessa. Ehkä siistimmät ääriviivat olisivat terävöittäneet kuvaa mukavasti."
|
|||||
Porrastetut | ||||||
Ominaisuuspisteet: Kuuliaisuus ja luonne: 1529.38 p. Tahti ja irtonaisuus: 1596.81 p. KRJ:n porrastetuissa tasolla 7/6 (3126.19 p.) |
Koulutustaso: Vaativa A (KRJ) - koulutustavoite Tavoitteena VFA, YLA?, loppuun kisaus |
|||||
Tapahtumat ja suurkilpailut | ||||||
|
||||||
![]() |
Kotoutumista 26.7.2020
Nuori valkoinen tamma käyskenteli tarhassa rauhallisesti ruohoa mutustaen. Se oli jo tottunut tarhakaveriinsa - hopeanmustaan vanhempaan puoliveritammaan, tosin aika-ajoin vähän kärttyiseen sellaiseen. Ne tulivat toimeen keskenään, huolimatta ikäerosta ja erilaisista luonteenpiirteistä.
Mira oli sopeutunut uuteen, lähes täysin erilaiseen kotiin jo loistavasti. Jatkuvaa hälinää ja suuria odotuksia tai päivittäistä treenaamista ei ollut. Ruoka oli hyvää ja sitä sai tarpeeksi. Jokainen harjaus tehtiin huolella, ilman rajuja otteita. Tamma oli jo selkeästi rauhoittunut viimeisen muutaman kuukauden aikana. Alussa se oli lähes vauhko ja säpsähteli kaikesta mahdollisesta. Se oli kiva huomata.
Siitä huolimatta Nicholas tiesi tamman olevan valtava projekti. Sille piti opettaa melkein kaikki lähes alusta alkaen, kuin varsan kanssa työskenteli. No, toisaalta sehän oli vielä aika varsa muutenkin. Tätä menoa Nicholas tarvitsisi muutaman apukäden kaikkia näitä projekteja varten. Miten yksi mies voisi neljää varsaa ja yhtä ex-laukkuria kouluttaa yksinänsä?
Kaappi

Varustaminen
Varustaminen
Loimitus
Loimitus
Ruokinta
Ruokinta tähän